torstai 11. kesäkuuta 2015

Runokätköily mukana vuoden 2015 Runokuu-festivaalilla!

Runokätköily on Saara Honkasen ja Suvi Nurmen taideprojekti, joka tullaan toteuttamaan nyt kolmatta kertaa. Aiemmin se on nähty Helsingissä keväällä 2014 World Poetry Day -runoustapahtuman ohjelmassa, sekä syksyllä 2014 Englannin Nottinghamissa osana In Dialogue -symposiumin ohjelmaa. Aiempiin toteutuksiin liittyvät blogipostaukset ovat luettavissa arkistossamme.

Runokätköily lainaa periaatteensa geokätköilyltä: Helsingin keskusta-alueelle ja sen lähiympäristöön perustetaan Runokuuta varten viisi runokätköä, jotka ovat löydettävissä sekä koordinaattien avulla että runollisten vihjeiden perusteella. Kätköpaikat liittyvät Runokuun tämänvuotiseen matka-teemaan, mutta eipäs paljasteta sijainneista vielä sen enempää!

Kätköt sisältävät kirjoitusvälineet ja ohjeistuksen. Löytäjää pyydetään kirjoittamaan uusi säe tai säepari jatkuvassa muutoksessa olevaan yhteiseen kätkörunoon ja jättämään se paikalleen seuraavaa varten. Runojen toivotaan saavan inspiraationsa kätköjen sijainneista, mutta omalla säkeellään runoilija myös reagoi paperissa ennestään oleviin sanoihin.

Koordinaatit ja vihjeet julkistetaan tässä blogissa perjantaina 21.8., minkä jälkeen kätköt saavat olla paikoillaan tapahtuman viimeiseen aamuun 27.8. saakka. Tällöin ne kerätään pois, ja viikon aikana syntyneet runot julkaistaan blogissa kuvien kera.

Kuka tahansa on tervetullut osallistumaan runokätköilyyn! Aikaisempaa runokokemusta ei tarvita, ainoastaan tarkkoja silmiä ja seikkailuhenkeä.