Pyrimme tulkitsemaan käsialoja parhaamme mukaan ja julkaisemme runot alla, kuten myös valokuvat kustakin kätköpaikasta. Postaamme myös kuvat kätköjen runopapereista tapahtuman facebook-sivulle.
Kätkö 1.
Kadonnut kätkö nro 1 jäänee sisällöltään mysteeriksi, mutta jos tiedät jotain sen kohtalosta tai siihen kertyneistä runonsäkeistä, ota yhteyttä joko facebookissa tai kommenttina tähän blogiin!(Yllä muuten kuva perhosentoukasta, jonka todella näimme puun luona ensimmäistä kertaa käydessämme.)
Kätkö 2:
Vaik' täs onkin hengenvaara,
on mieleni tyyni, avara.
katse kauas, kulkusuuntana pohjoinen
liian varhain, kohtaa taivaanrannan
Kauas vie matkaajan tie
löytääkö itsensä, miten lie
Riippunee siitä, onko Hugo-peli tuttu
oikea-aikainen painallus, vaihde
vaihtuu, se on se juttu
Kun tässä teitä katson, porottaa
aurinko
Toisille se elämän tuo, toisille taas
kuolema. Kaikille kuitenkin tuttu
Vaan yöllä maisema uus avautuu
raiteella kuus
”Pääteasema!” konnari huus
Ja huus vielä uudestaan: ”On silta
aivan kohdallaan!”
Ja mikä on tuo ääni, tuo toinen
ääni? Tässä kaikki menee ohi, läpi
Aiemmin asemalla aitoavioliitto pelotti
Tässä katson kauas mutta kohti
Eteen taakse kahteen suuntaan
juna voi viedä rakkaan pois luotaan
Pohjoiseen vai etelään, minne sitten
lähteekään.
Tuo uus ja vanha ilon tuopi,
myös ahdistuksen meille suopi
Vain muutos on pysyvää! Miten se
hämmentääkään.
Jalkojen alta kulkevat Flirt ja
Allegro,
rinnatusten, koskaan kohtaamatta.
Olisipa matka luoksenne yhtä helppo
kuin alla kulkevien junien
määrätietoinen marssi
Vaikka matka on haastava ollut
on juna matkan päähän turvallisesti
tullut.
Kätkö 3:
Hiljentynyt on aukio mukulakivinen,
vaiennut on äänet myyntikojujen.
Kohti aurinkoa veden taa laskevaa,
nyt kulkee matkaaja illan viimeinen
kadoten talon kivisen taa.
Vilkas on taas aukio mukulakivinen,
paistaa aurinko, taivas sininen.
Itämaan saloista käy matkaajan tie
kohti seuraavaa ateriaa askel jälleen
vie.
Bussit kulkee,
valot vaihtuu
kaksi tuntematon löytää etsimänsä
Haju on pinttynyt puistoon
siinä on jotain tänne kuuluvaa.
Torilla tapaamme,
mutta emme kuitenkaan.
Tupla O alas katsoo paikaltaan:
matkaaja, joka ei omaa tietään
valitse,
teltat eivät maata allaan hallitse.
Kulkemaan olen ryhtynyt ja kuljen
kunnes se
viimeinen muukalainen minut mukaansa
vie.
Vaan minne lie matkani vie
muistan mä tän ain, nää puut, tän
tunnelman
tän yön tahtoisin jatkuvan ain
Kesä ja Helsinki – tarpeeksi lienee.
Kauas vie unelmat, kuka tiennee!
Ehkä täällä, torilla, ne kohtaa
Toisensa löytää ja auringossa hohtaa.
Risuparta hieroo hanuriaan hitaasti,
katsoo rantaan rauhassa ja viisaasti
kuivuneiden lehtien pyörrettä,
piruettia, kosiomenoja
uumoilevat kai jotain syksystä, vaikka
aurinko on vielä lämmin
Aurinko laskee, ilta hämärtyy,
ihmiset poistuvat torilta
yhdessä tai yksin. Puiden hiljainen
rivistö todistaa
monenlaisia kohtaloita.
Kesä taipuu syksyyn, pilvet satavat
taivaalta alas.
Tällaisella säällä kuolemaa ei edes
huomaa.
Rantojen mies etsii roskalaatikosta
ruokaa
Kivinen mukula jalan alla huokaa
”Lepoa minulle suokaa!”
Kätkö 4:
Kylmä viima, ulvonta kiireen.
Hiljainen hetki,
on matkaaja jatkanut länteen.
Idästä nousevan auringon pyrähdys
johtaa mustaan hurmioon;
rapakon takana valtaannousu – saat
potkut.
Jokin ulvoo pimeässä, seuraa
kiiluvilla silmillä
valoroiskeessa muistaa: hirviöt
viihtyvät vain painajaisissa
Avataan ja suljetaan, avataan ja
suljetaan.
Joka kuudes minuutti, näin säilyy
liike Yhteiskunnassa.
Pian iskevät koulutusleikkaukset
tähänkin yliopistoon,
mutta vielä nyt palaa valo tunnelin
päässä.
Punaiseksi sekin vaihtuu
suru tulee, ilo haihtuu, sivistys minne
haihtuu?
Kuulen kummallista ulinaa toiselta
puolelta asemaa
Idästä saapuvat tuulet tuovat ilmaan
uutta tunnelmaa
Ikkunan läpi katselen ohikulkevaa
suudelmaa
Piu Pau Putum!
Voi ei... ei taida tulla rakkaudesta
mitään :(
Jäljellä ei ole enään yhtään
ketään.
Rakkaus katoaa, ei enää sitäkään
Lännestä tuuli puhaltaa
Itään se kaiken vie.
Kätkö 5:
Sää aurinkoinen, ei pilvistä
tietoakaan, kun
vaellamme täällä luonnonrauhassa.
Vetten takaa siintää Helsinki mun,
ääntä aaltojen kuuntelemme, ovat
vain lokit seuranamme.
Auringon säteiden leikki martinin
vaahtopäillä,
pinta polarisoi aallot.
Meren tuoksu suolainen
kunpa voisin aina tuntea sen.
Jos meren pohjaan asettuisin
Sen tummaan syleilyyn tuudittautuisin
Siellä maailma on sinisen sävyjä
kadonneita tarinoita, historian
aarreaittoja, ajan puremia
blob
blob
blob
KALOJA!
Pullopostin lähetän saman meren
rantaan
Sydämeni piilotan rannan kuumaan
santaan
Kuka sen löytää ja milloin?
Päästä kuukauden, vai vasta
vuosisadan?
Oltiin luolailemassa kuin
puolailemassa.
Hobittitalot edessämme
Teräväkulmaiset kivet tuntuvat
nauttivan aaltojen hellästä
kosketuksesta.
Lautta tuo rajummat laineet. Kivet
itkevät
Kommunikoida 5 suomen sanalla: Orava!
Miksi ei. Vitun Kyssäkali?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti